Alkuperäisten suunnitelmien mukaan kisabussin piti startata jo klo 6.00,sillä harkkavuoro olisi jo 9 aikoihin...Päätimme kuitenkin lähteä vasta klo 10.00 sillä Zeolien suoritus vuoro oli arvottu vasta numerolle 108 ja näin saimme tytöille kunnon yö unet ja lisäenergiaa kisasuoritusta ajatellen.
Kisapaikalle päästyämme aloimme heti nuttura hommiin, joka sujuikin odotettua ripeämmin, joten ruokailussakin ehdittiin käydä välillä kaikessa rauhassa ja sitten jatkaa meikkien laitolla.
Koska Zeolit olivat aivan lopussa, tilaa löytyi lämmittelyyn melko vaivattomasti ja välillä käytössämme oli kokonainen sali lavoineen. Tytöillä oli selvästi oikeanlainen tsemppi päällä ja varmuus tekemisessä, mikä oli ihan toista luokkaa kuin Caribian kisoissa.Jes! Harkkamatoille päästyämme kuitenkin jännitys pääsi hieman valloilleen ja oli kyllä niin totisia kasvoja että huh... Onneksi ihanien kannustusjoukkojen ansiosta osa hermostuksesta muuttui kuitenkin odotukseksi ja näyttämisen haluksi:)
Suoritus ei kuitenkaan mennyt aivan nappiin ja siitä saimme viime kisojen tapaan kategorian 5. Vaikka tähän emme olleet tyytyväisiä, lähdimme kotiin kuitenkin iloisina ilmeikkäästi ja ryhdikkäästä suorituksesta ja mahtavasta kannustuksesta:)
Meidän maskottimme Zeosta ei olekkaan aijemmin ollut täällä juttua,joten nyt olisikin hyvä tähän loppuun pistää hänestä kuva tänne. Hän on siis kokenut pienen muodon muutoksen tuosta ylempänä olevasta ryhmä kuvasta. Hänet siis tunnetaan nimellä ZEO ja hän on ollut tunnollisesti Zeolien matkassa mukana jo asema ajoista:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti